Moni kaipailee näinä aikoina lisätuloja, joita voisi ansaita kotoa käsin. Itse olen tehnyt vuosia töitä kotoa käsin ja tälle sivulle kootut vinkit ovat sekä omiin että tuttujeni kokemuksiin. Muistathan, että mikään raha ei tule ilman jonkinlaista vaivannäköä, joten oikotietä onneen ei tässäkään ole. Kotona tehtävät työt mahdollistavat kuitenkin tienaamisen ilman kotoa poistumista.
Tällä hetkellä mahdollisuuksia tuntuu olevan enemmän kuin koskaan ennen, vaikka moni ei sitä tiedostakaan. Muistathan lisätulojen suhteen, että jos tienaat esimeriksi jonkun nettialustan, kuten Upworkin kautta, tulosi välittyvät vielä suhteellisen tuoreen DAC7-EU-direktiivin mukaisesti suoraan verottajalle.
Huomiona vielä, että listaan vain sellaisia töitä, joihin ei tarvitse sijoittaa rahaa. En myöskään listaa tälle sivulle verkostomarkkinointia tai muuta vastaavaa.
1. Freelance-työt – tee rahaa omilla taidoillasi
Jos osaat kirjoittaa, kääntää, suunnitella grafiikkaa, tehdä nettisivuja tai hoitaa somea, voit tehdä freelance-töitä kotoa käsin. Tämä on mahdollista erilaisten alustojen kautta, joita löytää netistä.
Kotoa käsin onnistuu esimerkiksi:
- Artikkelien kirjoittaminen
- Käännöstyöt
- Graafinen suunnittelu
- Verkkosivujen ylläpito
- Virtuaaliassistentin työt
Freelancer-alustat kuten Upwork ja Fiverr yhdistävät tekijät ja asiakkaat. Myös suora kontaktointi yrityksiin voi toimia hyvin. Asiakkaita voi lähteä etsimään esimerkiksi edellämainituista alustoista tai ottamalla yhteyttä suoraan erilaisiin yrityksiin ja kysyä töitä. Käy halutessasi lukemassa, Miten Fiverr toimii.
2. Myy tuotteita verkossa
Yksi suosituimmista tavoista tehdä lisätuloja netissä on tuotteiden myyminen.
Voit myydä esimerkiksi:
- Käsitöitä
- Digitaalisia tuotteita (printattavat, e-kirjat)
- Käytettyjä tavaroita
- Omia taideteoksia
- Dropshipping-tuotteita
Alustoja:
- Etsy
- Tori.fi
- Facebook Marketplace
- Shopify-verkkokauppa
Jos sinulla on jokin harrastus, siitä voi hyvinkin tulla tapa ansaita rahaa kotona. Osaatko esimerkiksi käsitöitä tai maalaatko? Tekemillesi töille voi hyvinkin olla kysyntää. Esimerkiksi syksyisin ihmiset alkavat etsimään villasukkien tekijöitä. Oman rentouttavan harrastuksen yhdistäminen lisäansioihin voi olla hyväkin idea. Huolehdit ensinnäkin stressinhallinnasta tekemällä jotain mieluisaa ja lisäksi sillä voi tienata.
3. Affiliate-markkinointi – passiivista tuloa netistä
Affiliate-markkinointi tarkoittaa sitä, että suosittelet tuotteita tai palveluita ja saat palkkion myynneistä. Palkkion eli komission suuruus riippuu paljon diilistä. Affiliate-ohjelmia voi etsiä googlettamalla. Affiliate-markkinointia voi tehdä esimerkiksi Adtractionin avulla. Lisäksi monilla yrityksillä on valmiiksi oma affiliate-ohjelma.
Tämä toimii erityisen hyvin, jos:
- Sinulla on blogi
- Sinulla on verkkosivusto
- Olet aktiivinen somessa
- Teet arvosteluja tai vertailuartikkeleita
Kyseessä on yksi suosituimmista tavoista luoda passiivista tuloa kotoa käsin, mutta alku vaatii hieman työtä. Ala esimerkiksi päivittämään blogia. Kun olet saanut blogiisi tai nettisivuillesi liikennettä, voit aloittaa affiliate-markkinoinnin. Huom! Muistathan ilmoittaa nettisivuillasi, että sivusto sisältää markkinointia ja että saat mahdollisista tilauksista komission.
4. Vastaa kyselyihin ja testaa palveluita
Jos etsit täysin matalan kynnyksen tapaa tehdä helppoa lisätuloa kotona, voit:
- Vastata maksettuihin kyselyihin
- Testata verkkosivuja
- Testata sovelluksia
- Osallistua markkinatutkimuksiin
Tulot eivät ole suuria, mutta tämä voi olla hyvä tapa ansaita pieniä summia ilman erityisosaamista. Itse olen tienannut jonkin verran AttaPollin kautta. AttaPollissa voit nostaa palkkiosi joko rahana (miniminosto 3 euroa) tai lahjakortteina esimerkiksi vaatekauppoihin. Jos haluat tietää enemmän, käy lukemassa artikkelini Attapoll – Helppo tapa tienata rahaa vastaamalla kyselyihin.
5. Verkkokurssit ja osaamisen myyminen
Osaatko jotain, mistä muut haluaisivat oppia?
Voit:
- Tehdä verkkokurssin
- Tarjota yksityisopetusta Zoomin kautta
- Myydä opasmateriaaleja
- Pitää webinaareja
Verkkokurssit ovat erinomainen tapa rakentaa passiivista tulonlähdettä kotona, koska samaa sisältöä voi myydä useille ihmisille. Niinpä suurin vaivannäkö tehdään aluksi, suunnitellessa rakentaessa verkkokurssia. Kun kurssi on luotu ja valmis myytäväksi, voit tienata samalla kurssilla vaikka loputtomasti (ei nyt liioitella tässä, mutta teoriassa kyllä).
6. Sijoittaminen ja osakesäästäminen
Jos sinulla on mahdollisuus sijoittaa pieniä summia, esimerkiksi indeksirahastoihin, voit kasvattaa varallisuutta pitkällä aikavälillä.
Vaikka sijoittaminen ei ole nopea tapa tehdä rahaa, se on yksi tehokkaimmista tavoista kasvattaa lisätuloja pitkällä aikavälillä. Netistä löytyy runsaasti tietoa sijoittamisesta, joten myös aloittelijan on helppo löytää tietoa. Lisäksi sijoittamiseen liittyviä ryhmiä kannattaa etsiä esimerkiksi Facebookissa.
7. Sisällöntuotanto – blogi, YouTube tai TikTok
Moni ansaitsee nykyään rahaa:
- Blogilla
- YouTube-kanavalla
- TikTok-sisällöllä
- Podcastilla
Tuloja voi tulla:
- Mainoksista
- Yhteistöistä
- Affiliate-linkeistä
- Omien tuotteiden myynnistä
Tärkeintä on löytää oma kohderyhmä ja aihe, joka kiinnostaa.
Miten lisätulojen tekeminen kotona sitten aloitetaan?
Jos aloittaminen tuntuu vaikealta, aloita seuraavista vaiheista.
Listaa omat taitosi ja kiinnostuksen kohteesi. Olipa taitosi sitten kädentaidot, tietokoneella tekeminen tai somevideoiden tekeminen. Listaa kaikki.
Valitse listalta yksi tapa – älä yritä kaikkea kerralla. Keskityt toistaiseksi vain tähän yhteen taitoon.
Tee pieni suunnitelma. Aloitatko verkkokurssin, videoiden tekemisen vai olisiko freelancer-työt juttusi? Suunnittele, mitä kautta lähdet liikkeelle.
Aseta realistinen tavoite (esim. 100 € kuussa). Pidä tavoite mielessäsi kuukausittain. Myös silloin, kun et pääse tavoitteeseen. Tulet kyllä pääsemään tavoitteeseesi, kun et vain lopeta.
Ole kärsivällinen. Asiakkaita ei ala valumaan ikkunoista ja ovista, vaan pikkuhiljaa. Mieti, missä pisteessä voit olla vuoden kuluttua, jos nyt aloitat.
Lisätulojen tekeminen kotoa käsin ei yleensä ole pikavoitto, mutta oikein tehtynä siitä voi kasvaa hyvä tulonlähde. Aloitin itse pienestä. Aloin saamaan lisää pieniä tilauksia, joista kertyi pikkuhiljaa ihan oikeaa rahaa. Tällä hetkellä en käy päivätöissä, vaan päiväni koostuu monista tällä sivulla mainitsemistani asioista.
Onnistut kyllä
Lisätulot kotoa käsin ovat täysin mahdollisia ja vaihtoehtoja löytyy lähes jokaiselle. Olipa kyse freelance-työstä, affiliate-markkinoinnista, tuotteiden myynnistä tai sisällöntuotannosta, tärkeintä on aloittaa. Jos et aloita, et myöskään ala tienaamaan ainakaan kotoa käsin.
Pienikin lisätulo voi tuoda taloudellista turvaa ja vapautta arkeen.
Ja joskus pienestä sivutulosta kasvaa jotain paljon suurempaa.
Toivon, että kokeilet vinkkejäni. Saa laittaa alle kommentteja, oletko kokeillut tehdä töitä kotoa käsin, oletko löytänyt asiakkaita vai oletko kenties vasta harkitsemassa. Kaikenlainen asiallinen kommentointi on sallittua. Jos rahatilanne tuntuu usein tiukalta, kannattaa käydä lukemassa myös artikkelini 5 pientä tapaa säästää rahaa arjessa ilman stressiä. Sivulta löytyy pienen kynnyksen tapoja säästää arjen kuluissa.
Tämä artikkeli sisältää linkkejä, joista saan pienen komission ilman lisäkustannuksia sinulle.

