Työpäivän aikana energiataso voi laskea nopeasti, jos et ole varautunut kunnon eväillä. Siksi helpot eväät mukaan töihin tekevät arjesta sujuvampaa. Kun lounas tai välipala on valmiina mukana, säästät rahaa, vältät turhat heräteostokset ja jaksat paremmin koko päivän. Myös nopean aamupalan voi valmistella jo etukäteen.
Alla listaan muutamia eväsvaihtoehtoja, jotka säilyvät työpaikan jääkaapissa ja sen jälkeen kolme helppoa evästä, jotka eivät tarvitse jääkaappia
Työeväät, jotka säilyvät jääkaapissa
1. Ruokaisa salaatti purkissa
Salaatti on yksi suosituimmista terveellisistä eväistä töihin. Siitä saa ruokaisan lisäämällä esimerkiksi kanaa, tonnikalaa, tofua, keitettyjä kananmunia tai kikherneitä.
Vinkki: kokoa salaatti lasipurkkiin kerroksittain. Laita kastike pohjalle, sitten proteiini, ja päällimmäiseksi salaatti ja vihreät. Näin eväs pysyy raikkaana eikä vetisty!

2. Täytetty tortilla tai wrap
Wrap on helppo valmistaa ja kuljettaa. Täytteeksi sopivat esimerkiksi savulohi, kana, hummus, tuorejuusto ja runsaasti kasviksia. Wrapin sisään voi laittaa oikeastaan mitä vain. Kääri haluamasi täytteet tortillaletun sisään ja kääri tiukasti leivinpaperiin, kelmuun tai folioon.
Saat kätevän nopean lounaan töihin, joka ei sotke laukkua. Voit halutessasi laittaa wrapin varmuuden vuoksi vielä pakastepussiin.

3. Yön yli -puuro eli tuorepuuro
Jos kaipaat kevyempää vaihtoehtoa tai iltapäivän välipalaa, kokeile tuorepuuroa. Sekoita kaurahiutaleet, jogurtti tai maito, siemenet ja marjat rasiaan ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.
Aamulla nappaat mukaan valmiin, täyttävän ja kuitupitoisen evään. Tämä on monen suosima eväs, joka on sekä helppo että nopea.

4. Keitetyt kananmunat ja lisukkeet
Yksinkertainen mutta toimiva ratkaisu. Keitetyt kananmunat, kirsikkatomaatit, kurkkuviipaleet ja vaikka pieni pala juustoa muodostavat proteiinipitoisen ja helposti mukaan otettavan aterian. Annos on helppo pakata eväsrasiaan.
Tämä vaihtoehto on hyvä erityisesti, kun haluat helppoja ja terveellisiä eväitä töihin ilman suurempaa valmistelua.

5. Kotitekoinen pastasalaatti
Pastasalaatti on klassinen työeväs. Täysjyväpasta, pesto tai öljypohjainen kastike, kasvikset ja proteiini tekevät siitä täyttävän. Voit lisätä joukkoon vaikkapa tonnikalaa tai kinkkusuikaleita oman maun mukaan.
Vinkki! Tee kerralla isompi annos, niin saat useamman päivän edulliset eväät töihin samalla vaivalla. Pastasalaatti myös säilyy useita päiviä.

Ilman jääkaappia säilyvät eväät töihin
Kaikilla työpaikoilla ei ole jääkaappia käytettävissä. Onneksi moni eväs säilyy huoneenlämmössä ainakin työpäivän ajan. Alla muutamia vaihtoehtoja. Jätä ihmeessä kommentteihin omat ideasi.
1. Täytetty sämpylä
Täysjyväsämpylä, jossa on esimerkiksi maapähkinävoita ja banaania tai kovaa juustoa ja salaattia, kestää hyvin päivän.
Valitse täytteet, jotka eivät pilaannu helposti – vältä majoneesipohjaisia levitteitä, jos säilytystä ei ole. Juustoa ja kurkkua ei ehkä myöskään ole hyvä idea laittaa leivän väliin vastakkain. Mitä kovempi juusto, sitä paremmin se säilyy lämpimässä.

2. Pähkinä- tai hedelmäpussi
Pieni pussi tai rasia, jossa on pähkinöitä, siemeniä ja kuivattuja hedelmiä, toimii energiapitoisena välipalana. Lisää mukaan omena tai banaani, niin saat kuitua ja vitamiineja. Myös porkkana on hyvin ilman jääkaappia säilyvä eväs.
Tämä on erinomainen vaihtoehto, kun tarvitset nopean välipalan töihin ilman kylmäsäilytystä. Pähkinäpussukka kulkee myös helposti mukana esimerkiksi käsilaukussa eikä syöminenkään sotke.

3. Kotitekoiset suolaiset muffinit
Suolaiset muffinit, joissa on esimerkiksi juustoa, kasviksia tai kinkkua, säilyvät hyvin huoneenlämmössä työpäivän ajan. Ne on helppo syödä myös kiireessä. Niistä saat helposti energiaa työpäivään.
Leivo kerralla isompi erä ja pakasta osa, niin sinulla on aina helpot eväät mukaan töihin valmiina. Kun pakkasessa on valmiina suolaisia muffineja, niistä on helppo napata mukaan vaikka pari jopa jäisenä, sillä niiden sulaminen ei vie kauaa.

Miksi eväiden tekeminen kannattaa?
Kun suunnittelet eväät etukäteen, ei niiden valmistamisesta tarvitse murehtia kiireessä ennen töihinlähtöä. Eväiden tekeminen etukäteen kannattaa esimerkiksi näistä syistä:
-
syöt terveellisemmin
-
säästät rahaa
-
vältät kiireen aiheuttaman stressin
-
pidät energiatasot tasaisempina
Pienikin valmistelu edellisenä iltana helpottaa työaamuja merkittävästi. Eväiden ei myöskään tarvitse olla monimutkaisia. Ttärkeintä on, että ne ovat helppoja, täyttäviä ja omiin mieltymyksiin sopivia.

