Kaikkihan sen tietää – kevät paljastaa pölyt. Kevät onkin monelle otollinen aika tehdä kotona hieman perusteellinen siivous. Pölyt ovat saaneet olla talven ajan melko hyvin piilossa, mutta kevätaurinko paljastaa ne.
Kevät on itselleni tietynlaista siirtymän aikaa. Koen, että on alkamassa uusi aikakausi. Kesä on edessä ja tiedän, että edessä odottaa oma kesäksi hankittu uima-allas. Talven flunssat ja oma vähäenergisyys tuntuu jäävän taakse ja aurinko tuo voimaa. On myös täydellinen aika siivota talven pölyt pois. Tällä on sekä käytännön että henkisiä hyötyjä. Talven pölyillä voidaan symbolisesti tarkoittaa myös talven ajan mahdollisia mielen mörköjä, joita itselläni saattaa toisinaan jonkin verran olla.
Lempimusiikki soimaan ja imuri käteen. Tämä on itselleni juuri se tapa tehdä kevätsiivous. Vien matot ulos ja imuroin. Lattioita pestessä tulee hurjan kuuma. Mutta lopulta kiitos seisoo, kun paikat kiiltävät. On ihana istua alas parin tunnin hurjan siivouksen päätteeksi.
Siivouksen aloittaminen voi joskus tuntua raskaalta. Olen ehkä huomaamattani kuitenkin muodostanut itselleni tavan, jonka myötä saan siivouksen suoritettua loppuun. Tämä on imurin hakeminen vaatehuoneesta. Minä kun saan imurin käteeni, niin olen huomaamattani imuroinut koko asunnon. Silloinkin, kun alkuperäisenä tarkoituksena olisi ollut vain esimerkiksi eteisen imuroiminen. Jokin siinä on, ettei osaa lopettaa. Onkohan kenelläkään tätä samaa..?
Intoa siivoamiseen tuo tällä hetkellä myös se, että ostin keittiöön ja kylppäriin Scrub Mommyt. Sillä on helppo pestä tasot, lavuaarit, uuni ja muut pinnat. Uudet siivousvälineet houkuttelevat aina kokeilemaan. Ja pelkkää positiivista palautetta ainakin itse kyseisille sienille annan.


