Tämä artikkeli sisältää mainoslinkkejä.
Kesä on jo ovella, ja aurinko houkuttelee viettämään aikaa ulkona. Olen pitkään miettinyt, pitäisikö kesäksi hankkia pihalle oma uima-allas. Rakastan kuitenkin uimista yli kaiken ja käyn paljon uimassa vuoden ympäri. Nyt päätin, että tänä kesänä meillä tulee olemaan ihan oma uima-allas. Meillä on pihalla hyvin tilaa ja mietin, että altaan ympärille olisi ihana laittaa kasveja ja muuta tunnelmallista. En jotenkin haluaisi vain laittaa allasta keskelle pihaa ja that’s it. Mieluiten haluaisin paikasta sellaisen, että siinä olisi oikeasti ihana olla ja nauttia. Kuvittelen pihalle lyhtyjä, aurinkotuoleja ja tottakai kesäisiä juomia…
Mutta sitten itse kysymyksiin: Minkälaisen altaan valitsen? Kuinka paljon sen ylläpito maksaa? Entä miten se sopii pihan ilmeeseen? Keräsin tälle sivulle omia pohdintojani ja kokemuksiani siitä, miksi uima-allas kannattaa hankkia kesäksi. Meillähän oli aikoinaan pieni allas jonkin aikaa, niin sen kautta opin esimerkiksi puhtaanapidon tärkeyden.
Miksi oma uima-allas?
Oma uima-allas tarjoaa vapautta ja mukavuutta. Helteisenä päivänä ei tarvitse lähteä julkiselle uimarannalle tai kiertää täynnä olevia kuntouima-altaita. Voi vain astua ulos kotiovesta ja pulahtaa veteen. Altaan äärellä voi nauttia auringosta, kutsua ystäviä kylään tai pitää hauskaa lasten kanssa. (Siinäpä muuten hyviä perusteluja, jos kaikki perheenjäsenet eivät heti ole samaa mieltä altan hankkimisesta! Vink vink!)
Uima-allas ei ole vain viilennyskeino, vaan myös tapa liikkua ja rentoutua. Aikuiset voivat uida, harjoitella vesijumppaa tai vain kellua auringossa. Lapset voivat leikkiä ja nauttia vedestä turvallisesti kotipihalla. Lapsille hankin vielä lisäksi parhaat vesipyssyt. Lisäksi oma allas lisää pihan viihtyisyyttä ja voi tuoda kesäpäiviin ripauksen luksusta.
Millainen uima-allas sopisi?
Tarjolla on vaikka millaisia uima-altaita erilaisiin pihoihin ja tarpeisiin.
Kehikkoallas: Helppo pystyttää ja siirtää. Sopii kesäkäyttöön ja pienemmille pihoille. Käyttöönotto on nopeaa, ja sen voi tyhjentää ja säilyttää talven yli.
Pumpulla varustettu pysyvämpi allas: Tarjoaa enemmän mukavuutta ja viihtyisyyttä. Sen ympärille voi rakentaa pienen terassin, aurinkotuolit tai suojaisa oleskelualueen, jolloin piha muuttuu oikeaksi kesäkeitaaksi.
Upotettu tai puoliksi upotettu allas: Luonnollinen ja tyylikäs vaihtoehto. Upotettu allas sulautuu pihan ilmeeseen. Tämä vaihtoehto vaatii enemmän suunnittelua ja asennusta, mutta lopputulos on vaikuttava. Allas tulee suojata talveksi.
Kun pohdin omaa kesääni, haluan altaan, joka on riittävän iso lasten leikkeihin, mutta samalla mukava aikuisten rentoutumiseen. Myös allasvarusteet, kuten suodatinpumput ja peitteet kuuluvat olennaisesti kokonaisuuteen. Ne helpottavat ylläpitoa ja pitävät veden puhtaana. Puhtaanapidon suhteen opinkin eräänä kesänä, että puhdistusta ei missään nimessä kannata unohtaa tai lopputuloksena on likainen vesi ja iso pesuoperaatio. No, markkinoilla onkin näemmä automaattisia altaan siivoojia, joista yhden olenkin linkittänyt alemmas.
Nämä ovat nyt harkinnassani, sillä ne vaikuttaisivat olevan tällä hetkellä parhaat uima-altaat:

Bestway Steel Pro MAX -allassetti, 4,27×1,22m
Helppo asentaa 20 minuutissa ja uimaan mahtuu koko perhe.

Bestway Fast Set Pool -allassetti, harmaa, 3,66×0,76m
Altaan reuna täytetään ensin ilmalla, niin allas nousee itsestään pystyyn sen täyttyessä vedellä.
Entä tällainen automaattinen altaan siivooja? Onko teillä lukijoilla kokemuksia altaan siivoojasta?

Bestway Flowclear -automaattinen altaan siivooja
Automaattinen altaan siivooja pitää altaan puhtaana. Sen monisuuntaiset pyörät liikkuvat helposti altaassa ja pumpun pohjassa oleva harja kerää tehokkaasti roskat ja liat.
Oma keidas pihalle
Aion tehdä uima-altaasta pihamme todellisen keitaan ja rentoutumispaikan. Altaan ympärille tulee pehmeitä aurinkotuoleja, tyynyjä ja pieni pöytä juomille. Lisäksi haluan lisätä muutamia viherkasveja ja lyhtyjä sekä kynttilöitä, jotta iltaisin voi nauttia altaasta kauniissa, rauhallisessa ympäristössä. Tavoitteena on luoda paikka, jossa voi nauttia kesästä täysin rinnoin ystävien ja perheen kanssa. Pöydän ylle voisi ehkä vielä pystyttää aurinkovarjon, jotta juomat pysyisivät suhteellisen viileinä tai eivät ainakaan heti kuumenisi auringossa. Vesi on elementtinä itselleni tärkeä ja osa myös aktiivista stressinhallintaa. Itse pidän kesää ehkä parhaimpana vuodenaikana rentoutua, sillä rakastan lämpöä ja vettä.

