Aamu voi olla kiireinen, mutta terveellinen aamupala ei silti vaadi tuntien valmistelua. Nopea aamupala voi olla ravitseva, täyttävä ja herkullinen, kun valitset oikeat raaka-aineet. Tasapainoinen ruokavalio on tärkeä osa myös stressinhallintaa, joten ei ole yhdentekevää, mitä syöt aamulla Kokosin tähän artikkeliin 7 ideaa nopeisiin terveellisiin aamupaloihin ja lyhyet ohjeet niiden valmistamiseen. Miksi terveellinen aamupala kannattaa?…
Tekijä: hetkentaika
Koiran vaikutus mielenterveyteen: enemmän kuin pelkkä lemmikki
Moni koiranomistaja sanoo samaa kuin minäkin: elämä tuntuu valoisammalta, kun kotona odottaa iloinen hännänheiluttaja. Mutta kyse ei ole vain tunteesta. Yhä useammat tutkimukset ja kokemukset viittaavat siihen, että koira parantaa mielenterveyttä monella konkreettisella tavalla. Se tuo rytmiä päiviin, vähentää yksinäisyyttä ja kannustaa liikkumaan – usein huomaamatta. Asia on siis moneen kertaan todettu tutkimuksilla! Tässä artikkelissa…
Kannattaako hankkia älysormus?
Olen viime aikoina alkanut miettimään älysormuksen hankkimista. Minulla ei ennen ole ollut sellaista, vaan olen käyttänyt aiemmin älykelloja ja aktiivisuusrannekkeita. Sormus vaikuttaisi kuitenkin erilaiselta – ehkä huomaamattomalta, kevyeltä ja sellaiselta, joka kulkisi helposti mukana arjessa. Se ei vie huomiota, mutta silti tarjoaa tietoa omasta aktiivisuudesta ja hyvinvoinnista. Käytän muutenkin sormuksia, joten älysormus tuntuisi hyvältä jatkumolta….
DAC7-direktiivi: näin alustatulosi välittyvät suoraan viranomaisille
Moni suomalainen myy nykyään tavaroita, tekee freelancer-töitä netissä, vuokraa asuntoa tai tekee pienimuotoista keikkatyötä erilaisten digitaalisten alustojen kautta. Samalla elää sitkeä ajatus: “Eihän näistä pienistä summista kukaan saa tietää.” Tässä kohtaa kuvaan astuu DAC7-direktiivi – EU-tason sääntely, jonka myötä tulot välittyvät viranomaisille automaattisesti. Mikä DAC7-direktiivi oikein on? DAC7 on EU-direktiivi, joka velvoittaa digitaaliset alustat ilmoittamaan…
Miksi olen jatkuvasti väsynyt – 7 syytä
Moni herää aamulla väsyneenä, vaikka yöunet olisivat olleet riittävän pitkät. Jatkuva väsymys ei aina johdu valvomisesta tai kiireisestä arjesta – taustalla voi olla myös yllättäviä, arkisia syitä. Jos ajattelet usein “miksi olen koko ajan väsynyt”, et ole yksin. Tässä seitsemän yleistä mutta usein huomaamatta jäävää syytä jatkuvaan väsymykseen. Voit myös käydä lukemassa konkreettiset vinkit, miten…
Nopeat iltapalat, jotka tuovat energiaa
Pitkän päivän jälkeen olo voi olla yllättävän väsynyt, vaikka varsinainen nälkä ei olisi edes suuri. Silti keho kaipaa vielä pientä tankkausta. Itse ainakin huomaan, että jos jos ilta kuluu harrastusten, työn, opiskelun tai lasten kanssa puuhailun parissa, tarvitsen vielä iltapalan. Nopea iltapala antaa juuri sopivasti energiaa ilman raskasta oloa ennen nukkumaanmenoa. Kiinnitän tähän itse erityisesti…
Digitaalinen detox: miten ottaa pieniä taukoja ruudulta
Kaikista meistä varmasti tuntuu joskus, että ruutuajan määrä olisi lisääntynyt huomaamatta. Itse ainakin huomaan tämän silloin tällöin. Puhelin kädessä heti herätessä, työpäivä tietokoneella ja illalla vielä ”nopea” selailu somessa… Tällöini digitaalinen detox eli ruutuajasta vieroittuminen voi tulla kyseeseen. Tauko puhelimelta ja muista ruudullisista laitteista ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi kadota viikoksi mökille ilman nettiä. Yleensä…
Vinkkejä stressinhallintaan kotona
Tämä on aihe, josta haluan puhua. Olen itse pyrkinyt vähentämään stressiä omalla toiminnallani niin paljon kuin mahdollista. Aina se ei onnistu, joka on ihan ymmärrettävää, mutta pääosin pärjään hyvin näiden keinojen avulla. Stressi kuuluu elämään, mutta jatkuvana se kuluttaa yllättävän nopeasti. Moni ajattelee, että stressinhallinta vaatii isoja muutoksia, lomamatkoja tai täydellistä elämäntaparemonttia. Todellisuudessahan tehokas stressinhallinta…
Miten löytää lisätuloja helposti kotoa käsin
Moni kaipailee näinä aikoina lisätuloja, joita voisi ansaita kotoa käsin. Itse olen tehnyt vuosia töitä kotoa käsin ja tälle sivulle kootut vinkit ovat sekä omiin että tuttujeni kokemuksiin. Muistathan, että mikään raha ei tule ilman jonkinlaista vaivannäköä, joten oikotietä onneen ei tässäkään ole. Kotona tehtävät työt mahdollistavat kuitenkin tienaamisen ilman kotoa poistumista. Tällä hetkellä mahdollisuuksia…
10 vinkkiä parempaan uneen
Hyvä uni on yksi tärkeimmistä tekijöistä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Riittävä ja laadukas uni vaikuttaa niin fyysiseen terveyteen, mielialaan kuin keskittymiskykyynkin. Moni kuitenkin kamppailee unihäiriöiden, stressin tai liian kiireisen arjen kanssa. Tässä on 10 vinkkiä parempaan uneen, jotka voit ottaa helposti osaksi päivittäistä elämääsi. 1. Luo säännöllinen unirytmi Yritä mennä nukkumaan ja herätä samaan aikaan joka päivä,…










